Tietoja minusta

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Runojen kevät- Lihjamo, Lihavisto, Äijälä

Veli-Matti ”Läjä” Äijälä
(s. 1958 Tornio)
Musiikin ja avant garden monitoimimies. Lienee parhaiten tunnettu Terveet Kädet –yhtyeen solistina ja sarjakuvataiteilijana. Yksi harvoista suomalaisista kansainvälisesti tunnetuista HC-suuruuksista. Orkestereissa ja projekteissa löytyy: The Leo Bugariloves, Sultans, Billy Boys ym.; Avanto–mediataidefestivaalien 2004 kotimainen pääesiintyjä, Tanssiteatteri Jumbon yhteistyökumppani …


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

"Best Bizarre Finnish Comix!"

X-lehti omistautui 1990-luvun alussa oudolle suomalaiselle sarjakuvalle. Tämä Läjä Äijälän toimittama, osin piirtämä ja omalla IKBAL-merkillään julkaisema sarjakuvalehti oli sensuroimaton purkaus, jossa yhdistyivät erilaiset alakulttuurit, S/M -seksi ja outsider-todellisuus.

Syyskuussa 2010 julkaistu X-sarjakuvakirja sisältää kaikki lehden päämiehen Läjä Äijälän sarjaan tekemät sarjakuvat, pääosin ensimmäistä kertaa suomenkielisinä; X-lehti näet julkaistiin aikoinaan ensimmäistä numeroa lukuunottamatta englanninkielisenä.

Äijälän X-lehteen tekemät työt ovat synkistä teemoista huolimatta humoristisia. Näe millainen oli 90-luvun alun Big Brother "The Harley Man Show", miksi ihmeessä Bach pukeutui kumiin ja millaisia harrastuksia Kekkosen ja Elviksen vapaa-aika piti sisällään.

Mm. Terveet Kädet ja The Sultans -yhtyeistä tunnetun Läjä Äijälän (s. 1958) sarjakuvat ovat jäänyt musiikkia vähemmälle huomiolle. Äijälä on kuitenkin sarjakuvantekijänäkin ehdoton ja ekspressiivinen. X-kirja on suomalaista sarjakuvahistoriaa. Se laittaa varmuudella sukulaisesi punastumaan.

 Huuda Huuda
Sarjakuvakeskus
Hämeentie 150
00560 Helsinki

Puh. 050-372 7788

http://www.huudahuuda.com